9 vastausta artikkeliin ”Puhelimessa puhuminen / Talking on a phone

  1. Tämä on kuin suoraan mun elämästäni! Inhottavinta on soittaa jollekulle täysin tuntemattomalle… Hrrh. Yritän aina viivyttää puhelun aloittamista mahdollisimman kauan.

  2. Mie en tajua miksei voi netin kautta uusia reseptejä ilmaseks kun sen kerran voi tehdä puhelimessa vain sanomalla et uusikaa noi. En halua maksaa koska on kuukausittain uusittavia lääkkeitä ja en halua soittaa uusintapyyntöä niin sit on aina lääkkeet loppu ja hirvee ahistus jo sen takia ja sit se puheluahistus siihen päälle.
    Eläinlääkäriaika on ainut puhelu jonka voin tehdä ilman ahdistusta ja hyvinä päivinä äitille tai omalle miehelle soittaminen. Muuten ensimmäinen reaktio on ottaa puukko ja iskeä se puhelimesta läpi.
    (Rentouttavat tai hauskat puhelinäänet eivät auta ahistukseen kuten monet väittävät)

    Mutta on mukava ettei ole yksin tän puhelinahistuksen kanssa. :) Muitakin ilmiselvästi on \o/

    • Olen saanut siedätyshoitoa, kun jo kahden vuoden ajan mulle on soitettu työn puolesta joka viikko vähintään kerran. Ahdistaa edelleen vähän, mutta ei se estä vastaamasta!

      Mulle on pahempaa, jos joudun itse soittamaan. Tiedän taustalla olevan joku ”mieluummin kirjoitan / piirrän asiani tai puhun kasvotusten”-juttu, mutta en siltikään tiiä! Ihmisten kohtaaminen ahdistaa (…kaikki siis vaikeaa! :D )

    • Onks eläinlääkärit niin kivoja, ettei eläinlääkäripuhelut ole ahdistavia? Pakko kysyä, kun kerran eläinlääkärinajan soitto on ainoa, mikä ei ahdista. ;) T. yks eläinlääkäri

      • Meidän vakieläinlääkäri on kyllä kiva mutta ne soitot on niin harvinaisia ja kun on soitettava niin ne on niin tärkeitä että siinä ei omaa ahistusta ajattele. Sillon vaan ajattelee et eläin saatava hoitoon NYT.
        Rokotusten soittaminen on sitten sellanen nihkeempi puhelu mutta se on myös tärkeämpi kuin oma ahistus.
        Huomaa mihin on ittesä priorisoinut vaikka onkin lauman johtaja :D

  3. Sama juttu täällä. Takavuosina saatoin oikeasti vaan pitää puhelinta kädessä jonkun 30 minuuttia ennen esim. lääkärille soittoa… Kun tiesi, että on soitettava, mutta ei vaan jotenkin pystynyt ennen kuin äärettömän pakon hetkellä. Nykyään tuijotan puhelinta vaan jonkun 10 minuuttia eli edistystä on tapahtunut :P. Mitä mahtoi tapahtua, mutta yhtäkkiä vähän joka taholta soitettiin ja oli pakko vaan vastata. Noloa kumminkin myöntää, että on tarvittu yli vuoden siedätyshoito, että on päästy tähän ”Hoidan asioita usein puhelimitse, vaikken tykkää siitä”- vaiheeseen. Kai se on vähän kuin hammaslääkärissä käyminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *